Uusia tuulia Babacos valmennukseen!

21.12.2017, 20:17

Tammikuussa 2018 cheerleadingin edustusjoukkue Babacosissa aloittaa kaksi uutta valmentaa aiemmin toimineen Lotta Nykäsen lisäksi.

Päävalmentajan roolin ottaa vuodesta 2011 harrastanut Ella-Noora Lönnroos. Uransa Ella-Noora on aloittanut junioreiden alkeisjoukkueessa Vaasassa ja siitä hän on siirtynyt kilpailemaan junioreiden 2. edustusjoukkueeseen, edelleen jatkaen naisten edustukseen. Seinäjoella Ella-Noora on kuulunut ensin sekajoukkueeseen, joka myöhemmin muuttui naisten edustusjoukkueeksi. Viimeisimmän joukkueensa kanssa Ella-Noora kerrytti kisakokemusta. Ella-Noora odottaa innolla tulevaa kautta ja työskentelyään lahjakkaiden junioreidemme parissa.

Uutena apuvalmentaja aloittaa Tessa Takala. Tessa on kotoisin Seinäjoelta ja hän opiskelee tällä hetkellä merkonomiksi. Crocodiles Cheerleaders on Tessalle ennestään tuttu, sillä hän on aloittanut junioreissa Granadillas-joukkueessa. Junioreista Tessa siirtyi naisten joukkueeseen, silloinen Supreme, jossa hän toimi pääpohjana. Emeraldsien aikana hän joutui lopettamaan uransa. Tessa on valmentanut Crocodilesissa harrastusaikoinaan mikroja, junioreita sekä ollut akrobatiassa mukana. Hyvän ryhmähengen ylläpitäminen on valmentaja-aikoina ollut Tessalle ehdoton ykkösprioriteetti.

Vanhana konkarina jatkaa Lotta Nykänen. Hän on kotoisin Helsingistä ja opiskelee Seinäjoella ensihoitajaksi. Lotta on harrastanut 10 vuotta telinevoimistelua, jonka jälkeen kaksi vuotta cheerleadingia FTC Silverbacks -sekajoukkueessa nousijana. Hän on valmentanut voimistelijoita kuusi vuotta ja Babacoseja nyt vuoden. Lotta toimi seuran toisena akrobatiavalmentaja viime kaudella. Lotan mielestä parasta on pitää tytöille lihaskunto treenejä.

Näiden nuorten naisten tiedoilla, taidoilla ja innokkuudella edustusjoukkueellamme on mahdollisuuksia vaikka mihin!

”Who’s the Boss? BABACOS!”